La ja su hyppytoiminta alkaa klo 10.30
02.09.2010
Tulevana lauantaina ja sunnuntaina hyppytoiminta alkaa poikkeuksellisesti vasta klo 10.30 johtuen kiitotiellä tehtävistä huoltotöistä.
Satasen piikki ensi lauantaina!
23.08.2010
Satasen piikki on kerholla tulevana lauantaina eli 28.8.. Päivän aikana on tarkoitus yrittää hypätä yhteensä sata hyppyä. Hyppytoiminta alkaa aamulla klo 8.00, joten tule paikalle ajoissa ja aloita takominen, hyppäämistä jatketaan auringon laskuun eli noin klo 21:een. Luvassa on siis normaalia hyppytoimintaa, yritetään vaan toimia niin tehokkaasti ettei kone odottele maassa hyppääjiä vaan kuskaa niitä koko ajan taivaalle.
Illalla on sitten maalajien vuoro eli kisaamme illan hämyssä hauskoissa leikkimielisissä lajeissa joihin voi osallistua kaikki, olipa sitten hyppääjä tai hengaaja. Parhaat palkitaan eli luvassa on muutakin kuin mainetta ja kunniaa :). Illan virvoitusjuomatarjoilusta vastaa kesän tuoreet kelpparit Marko ja Tuomas. Pojat ovat luvanneet ettei virvokkeet lopu illalla kesken. Illalla tehdään myös ruokaa omakustannushintaan eli omia eväitä et tarvitse mukaan. Riittää, että saavut paikalle reippain mielin, niin tiedät mistä kerholla puhutaan loppukaudesta!
Mikäli keli on aamusta hyppykelvoton, niin hyppytoiminta aloitetaan heti kun se on mahdollista. Iltakarkelot ovat joka tapauksessa ja mikäli koko päivänä ei päästä hyppäämään, niin aloitamme illan vieton klo 19.00 maalajeilla
Hyppyboogiet Jyväskylässä
04.08.2010
Hyppyboogiet Jyväskylässä lauantaina 11.9.2010
KLU lähtee hyppääjineen ja koneineen vierailulle Jyväskylään 11.9. lauantaina. Tarkoituksena on hypätä aamusta iltaan ja vähän juhlia seuraavana yönä. Tehkää kalenterivaraus kyseiselle viikonlopulle!
Asiasta tiedotetaan tarkemmin lähempänä ajankohtaa.
Galleria päivitetty
29.07.2010
Galleria on päivitetty ja uudistunut käyttöliittymän osalta. Kaikki halukkaat jäsenet voivat rekisteröityä ja siirtä kuvia galleriaan. Kaikki vanhat käyttäjätunnukset toimivat myös päivityksen jälkeen.
Tänään tiistaina hyppytoimintaa klo 17 alkaen
27.07.2010
Tänään hyppytoimintaa klo 17 alkaen, hiphop ja kerholle. Jatketaan tulevina arkipäivinä samalla tavalla eli klo 17 alkaen taivaalle kun klo 16 aloitus tuntui olevan hieman liian aikainen.
SM-kisoista mitaleita Kuopioon!
16.07.2010
Tällä viikolla Alavuudella on taisteltu 2010 vuoden laskuvarjourheilun kaikkien lajien SM-kisoissa. Mika Nuutinen voitti SunShineBoys -joukkueessa pronssia FS 4 Open -sarjassa, missä joukkue muodostuu neljästä hyppääjästä ja kuvaajasta. Lisäksi Mika voitti kultaa FS 8 -sarjassa joukkueessa Tarzan Boys. Heidi Ahonen ja Juha Kokkonen toivat samasta sarjasta hopeamitalit Kuopioon joukkueessa Hair Mix.
Lisää tuloksia kisojen kotisivulta www.sm2010.org
Heinäkuussa hypätään!
02.07.2010
Hei hyvät kanssa hyppääjät. Heinäkuun ajan Rissalan lentoasemalle on normaalia huomattavasti vähemmän reittiliikennettä eli voimme aloittaa hyppytoiminnan arkisin jo klo 16. Näin saamme pari tuntia lisää toiminta aikaa iltaisin ja sehän tarkoittaa lisää pokia ja lisää hyppyjä :). Saavu siis jo tänään perjantaina ajoissa kerholle, niin jatketaan hyvää harrastusta.
Kauden kolmas kelppari on teoriakoetta vaille valmis, kun Laura Perälä hyppäsi onnistuneen 4-way koehypyn eilen. Lauran ensimmäisen hyppy oli helatortaina eli oppilasura on mennyt todella vauhdikkaasti ja TLB-leiriviikko mahdollisti nopean suorituksissa etenemisen. Onnea Lauralle!
Myös muita oppilaita on suoritusten loppupäässä eli katsotaan montako kelpparia me tänä vuonna saadaankaan ;).
Leirikuulumisia, osa III
29.06.2010
Tämän vuoden leiri on saatu päätökseen. Tässä hieman tilastotietoa leiristä. Leirillä vieraili kaikkiaan 97 hyppääjää 12 eri kerhosta. Pokia lennettiin tasan 200 ja hyppyjä kertyi 964. Tuhannen hypyn rajapyykki oli todella lähellä, mutta lauantaina kenttää kiertäneet tummat pilvet estivät välillä hyppäämisen ja edellisenä iltana juhlittu juhannus veroitti myös hyppääjiä. Sunnuntai menikin sitten leirin purkamisen merkeissä.
Kiitos kaikille leirille osallistuneille, te teitte leiristä taas kerran ikimuistoisen. Ensi vuonna uudelleen.
Hyppytoiminta jatkuu Rissalassa normaalisti eli hyppyiltoja ovat tiistai, torstai ja perjantai illat ja viikonloppuisin hypätään sitten aamusta iltaan. Tervetuloa hyppäämään myös te, ketkä ette päässeet osallistumaan leirille.
Leirikuulumisia, osa II
23.06.2010
TBL-leirin arki on sujunut aktiivisen hyppäämisen merkeissä. Aurinko on paistanut ja keli muutoinkin suosinut hyppytoimintaa. Niin oppilaat kuin kelpparit ovat takoneet hyppyjä tasaiseen tahtiin ja kaikki kolme cessnaan ovat saaneet roudata hyppääjiä taivaalle urakalla. Leirin kokonaishyppymäärä on muutamaa hyppyä vaille 700 :).
Oppilaat ovat päässeet hyvin suorituksissa eteenpäin ja uusia luokkia on myönnetty useampia. Tuomas Pöyrystä tuli kauden toinen uusi kelppari, kun hän hyppäsi hyväksytyn koehypyn eilen tiistaina. Onnea Tuomakselle ja paljon tulevia hyviä hyppyjä!
Eilen nähtiin taivaalla lisää nakuhyppääjiä, kun Marko Kankkunen ja Petteri Niemi juhlistivat sadatta hyppyään hyppäämällä nakuna 2-wayn.
Mikäli vielä mietit kannattaako leirille tulle, niin ainoa oikea vastaus on, että kannattaa! Otetaan vielä viimeinen rutistus leiristä porukalla ja hypätään urakalla.
ps. Grillattu sika on ihan kohta valmista syötäväksi... ja kuvia päivittyy koko ajan galleriaan.
Leirikuulumisia, osa I
21.06.2010
Naarajärven leiri on alkoi perjantaina ja hyppytoiminta pääsi heti käyntiin. Leirin todellinen startti tapahtui lauantaina, kun Comp Air 8 eli apinahissi saapui paikalle kuskaamaan hyppääjiä taivaalle. Viikonlopun molempina päivinä päästiin hyppäämään, vaikka lauantaina kovahko tuuli ja pilvet hieman hyppyhaluja hillitsi ja esti oppilaiden taivaalle nousun. Sunnuntaina tuuli oli tyyntynyt ja taivas lähes selkeä, ja hyppytoiminta pyöri mukavaan leiritahtiin.
Sunnuntaina tehtiin Kuopion Laskuvarjourheilijoiden historiaa, kun Heidi ja Juha hyppäsivät kerhon ensimmäisen nova-hypyn Jooni Heiskanen ollessa oppilaana. Onnea kaikille kolmelle hienosta suorituksesta!
Comp Airin viimeisestä pokasta hypättiin epävirallinen maailman ennätys, kun Tommi Savikko hyppäsi lähes 5400 metrin korkeudesta nakuna sittistä;).
Tähän mennessä leirillä on vieraillut noin 70 hyppääjään 12 eri kerhosta. Pokia on lennetty yhteensä 46, joista 22 Comp Airista, näistä pokista 15 nousi reiluun viiteen kilometriin:). Kaikkiaan hyppyjä on hypätty 301.
Leiriä on vielä viikko edessä, joten tervetuloa kaikki hyppäämään ja nauttimaan leiritunnelmasta. Keskiviikkona on ohjelmassa puolikkaan sian grillaaminen eli eikun paikalle ja syömään!
Kuvia leirin tunnelmista päivittyy galleriaan.
Naarajärven leiri alkaa!
18.06.2010
Perinteinen Naarajärven hyppyleiri yhdessä Jyväskylän ja Mikkelin laskuvarjokerhojen kanssa alkaa tänään. Kerhon kaikki toiminta siirtyy reiluksi viikoksi Naaralle. Kaikki ovat tervetulleita leireilemään joko päiväksi, viikonlopuksi tai koko leiriksi. Lisätietoja leiristä löydät Thousand Lakes Boogie osiosta. Mikäli sinulla on kysyttävää, johon et löydä sivuilta vastausta, kilauta joko Manulle tai Johannalle.
Tavataan Naarajärvellä!
Tänään tiistaina ei hyppytoimintaa, keskiviikkona taivaalle
15.06.2010
Tänään ei ole hyppytoimintaa lentokoneen määräaikaishuollon ja sään vuoksi. Huolto ajoitettiin tälle päivälle huonon keliennusteen vuoksi, koska huolto on tehtävä tällä viikolla ennen leiriä.
Huomenna keskiviikkona yritetään hypätä mikäli sää sen sallii, joten viikonlopun kurssilaiset eturivissä kentälle hyppäämään!
Kone siirretään Naarajärvelle juhannusleirille perjantaina tai lauantaiaamuna. Leiriä lähdetään pystyttämään jo pienellä porukalla torstai-iltana, joten tervetuloa jo silloin paikalle! Tarjolla mm. pakkaustelttojen kasaamista lauantaiaamuksi.
Kerholle uusia hyppymestareita!
11.06.2010
Kerhomme on saanut ensimmäiset nova-hyppymestarit Heidi Ahosesta ja Juha Kokkosesta. Heidi ja Juha osallistuivat touko-kesäkuun vaihteessa Hangossa pidetylle nova-hyppymestarikurssille. Ensi viikolla alkaa sitten ensimmäinen nova-kurssi Kuopiossa ikinä. Näin kerho ottaa ison askeleen eteenpäin kohti uusia haasteita. Nyt pystymme tarjoamaan samat koulutusmahdollisuudet Kuopiossa kuin mitä maailmalla on ollut tarjolla jo pidempään.
Mikko Kankkunen kävi hyppymestarikurssin huhtikuun lopussa Räyskälässä ja sai tiistaina viimeiset harjoituspudotukset täyteen. Mikko on nyt valmis toimimaan täysiverisenä hyppymestarina oppilaiden parissa.
Onnea kaikille uusille hyppymestareille koulutusmuotoon katsomatta! Hyvin te vedätte.
Oppilaat kerholle mars!
08.06.2010
Hyppymestarioppilaamme tarvitsee tänään muutaman pakkolaukaisuoppilaan, joten kerholle ja taivaalle kohti vapaapudotuksia! Myös muut ovat tervetulleita :)
Toimintaa klo 18 eteenpäin tällä viikolla arkipäivinä.
Lisäksi jos kerholaisilla on kuomullista peräkärryä niin sen lainaaminen kerholle Naarajärvelle olisi vuoden kerhotyö!
Risto-racing la 22.5.
20.05.2010
Risto-racing kisat järjestetään toistamiseen lauantaina 22.5. kerholla. Kisoilla juhlistetaan Risto Ponton 30 vuotta kestänyttä hyppyuraa. Tiedoksi teille, jotka ette Ristoa tunne, että Risto on Kuopiosta lähtenyt hyppääjä, joka on aikanaan toiminut kerhossa aktiivisesti mm. hyppymestarina. Sittemmin Risto on kilpaillut menestyksekkäästi taito- ja tarkkuushypyssä ja toiminut kilpailukomiteassa. Risto on aina kisatessa edustanut Kuopion Laskuvarjourheilijoita. Edelliset Risto-racing kisat pidettiin viisi vuotta sitten ja kaikilla paikallaolijoilla on varmasti vain hyviä muistoja kisoista.
Päivän aikana on tarkkuushyppykisaa normaali hyppytoiminnan lomassa asiasta kiinnostuneille. Varsinainen kisakoitos on sitten illalla, kun vuorossa on maalajit. Maalajeihin voi osallistua kaikki hyppymäärään katsomatta, osallistua voi jopa ilman hyppykokemusta. Maalajeina mm. tikanheitto ja kriketti yms. kivaa ja kisojen ylituomarina toimii luonnollisesti itse Risto. Parhaat palkitaan, joten kannattaa aloittaa verryttely kisoihin jo nyt.
Illalla luvassa on myös ruokatarjoilua ja virvokkeita sekä tietenkin illan päätteeksi rantasaunassa pääsee vilvoittelemaan rankan kisapäivän päätteeksi.
Tervetuloa kaikki mukaan kisaamaan ja pitämään yhdessä hauskaa!
Ei arkitoimintaa 17.-20.5., 4 km rutiininomaisesti
17.05.2010
Tällä viikolla ei arkihyppytoimintaa, koska ilmavoimilla on lentoharjoitusviikko ja taivas on varattu klo 20 saakka. Seuraavan kerran hyppytoimintaa yritetään perjantai iltana.
Pitkä viikonloppu oli todella vilkas ja toiminnan täyteinen kerholla. Viikonlopun aikana kerhon hyppymäärä lähes kolminkertaistui ja nyt hyppyjä on kaikkiaan 340.
Pitkän odotuksen jälkeen pääsimme kokeilemaan koneemme nousukykyä 4 km:n korkeuteen ja hyvin se sinne nousee. Nousuaika 4 km:n oli n. 20 minuuttia eli uusi moottori on täyttänyt kaikki odotukset ja tehnyt unelmista totta. Jatkossa 4 km on rutiini hyppykorkeus KLU:ssa, tästä on hyvä jatkaa samalla nousukulmalla eteenpäin.
Torstaina huhtikuun kurssilaiset pääsivät hyppäämään ensimmäiset hyppynsä kauniissa kesä säässä.
Innokkaimmat oppilaista etenivät harjoitusvetoihin ja nähtiinpä taivaalla myös ensimmäinen itseaukaisu.
Viikonloppuna oli myös toukokuun alkeiskurssi ja kurssilaiset hyppäsivät ensimmäiset hyppynsä sunnuntai iltapäivällä.
Kerholla on uusi hyppymestarioppilas, kun Mikko Kankkunen suoritti hyväksytysti hyppymestarikurssin Räyskälässä. Mikon harjoituspudotukset ovat hyvässä vauhdissa, joten pian saamme hänestä hyvän vahvistuksen hyppymestaririnkiin.
Helatorstaina hypätään ja NOVA-koulutus rantautuu Kuopioon
10.05.2010
Helatorstaina hypätään Rissalassa aamusta alkaen, kaikki siis paikalle ja taivaalle.
NOVA (NOpeutettu VApaapudotus)-koulutus alkaa Kuopiossa kesäkuussa. NOVA-koulutuksessa oppilas pääsee vapaapudotukseen ja avaaman itse varjon jo ensimmäisellä hypyllä, joka suoritetaan 3500-4000m korkeudesta. Hyppääminen NOVA-koulutusohjelmassa alkaa seitsemällä tasohypyllä. Kolmella ensimmäisellä hypyllä on mukana kaksi NOVA-hyppymestaria varmistamassa hypyn turvallisen kulun. Tasokoulutuksen jälkeen siirrytään perus- ja jatkokoulutukseen, joissa syvennetään tietoja ja taitoja. NOVA-koulutuksen etuna on, että vapaapudotukseen totutaan heti ensimmäisellä hypyllä, jolloin eteneminen jatkokoulutuksessa on PL-kurssia nopeampaa ja itsenäisen hyppääjän kelpoisuustodistuksen voi saavuttaa jo 20 hypyllä.
NOVA-kurssin hinta on 625 €. NOVA-kurssin hintaan sisältyy yksi tasohyppy, Kuopion Laskuvarjourheilijoiden ja Suomen Ilmailuliiton jäsenmaksut kuluvalle vuodelle, Ilmailu-lehti, KLU:n oppilaskaluston käyttöoikeus ja jatkokoulutus (poislukien A-, B- ja C-luokkien koemaksut) itsenäiseksi lupakirjahyppääjäksi sekä tapaturmavakuutus. Muut NOVA-koulutusta koskevat hinnat löytyy hinnastosta.
Kurssit alkavat maanantaisin 14.6., 19.7. ja 2.8. klo 18 Rissalassa kerhotalolla. Järjestämme myös tilauskursseja, joten kysy rohkeasti.
Lisätietoja NOVA-koulutusesta antaa Johanna p. 044 590 7674 / johanna.venalainen(at)luukku.com.
Kausi jatkuu!
07.05.2010
Hyppykausi jatkuu huomenna 6.5. lauantaina keliolosuhteiden salliessa klo 09.00 eteenpäin.
Kelirikko loppumaisillaan ja kesäkuun kurssi täynnä
05.05.2010
Kallaveden jäät alkavat olla historiaa ja toiminta jatkuu todennäköisesti lauantaina klo 09.00 lähtien. Kerholla on rivissä paljon ensikertalaisia, joten pakkauspalveluja tarvitaan.
Alkeiskursseille riittää innokkaita taivaskokelaita ja kesäkuun kurssi on täynnä. Toukokuun kurssilla on vielä tilaa.
Kelirikko alkanut, ei hyppytoimintaa!
12.04.2010
Kelirikko on julistettu alkaneeksi Rissalassa. Näin ollen hyppytoiminta jatkuu vasta, kun kenttää ympäröivät järvet ovat vapautuneet jääpeitteestään. Toivotaan nyt lämpöisiä kelejä, jotta pääsemme mahdollisimman nopeasti jatkamaan rakasta harrastusta Rissalan taivaalla. Kelirikon loppumisesta ja hyppytoiminnan jatkumisesta ilmoitetaan heti, kun on sen aika.
Kevään toinen kurssi täynnä, toukokuun kurssilla tilaa
06.04.2010
Seuraavan viikon perjantaina 16.4. alkava hyppykurssi on täynnä.
Ilmoittautuneita tuntuu riittävän, joten varaa paikka itsellesi ja kavereillesi toukokuun kurssille nyt!
Pääsiäisen hyppytoiminta + muuta tiedotettavaa!
31.03.2010
Pääsiäisen hyppytoiminta. Pääsiäisen aikaa hyppäämme joka päivä aamusta iltaa kelien niin salliessa. Tule siis sinäkin viettämään kerholle lennokasta pääsiäistä. Myös oppilaat, jotka eivät ole vielä aloittaneet kauttaan tai käyneet kertauksessa, ovat tervetulleita kerholle kertailemaan asioita ja sen jälkeen hyppäämään.
Arkihyppytoiminta alkaa pääsiäinen jälkeen. Arkihyppytoiminta alkaa pääsiäisen jälkeisestä torstaista. Arkisin hypätään tiistai, torstai ja perjantai iltaisin klo 17:sta auringon laskuun. Paikalla on aina lentäjä ja päivystävä hyppymestari eli oppilaatkin pääsevät taivaalle.
Pallohyppyjä 10.-11.4.. Koska pallohypyt peruuntuivat nyt pääsiäiseltä, yritetään palloilua uudelleen 10.-11.4.. Mikäli tuo ajankohta sopii sinulle ja haluat joko hyppäämään tai turistiksi pallon kyytiin ilmoittaudu Johannalle p. 044 590 7674, johanna.venalainen(ät)luukku.com torstaihin 8.4. mennessä. Palloilun hinta 60 €/hlö.
Muistutus pallohypyistä
28.03.2010
Palloveljet tulevat Kuopioon 1.4. - 3.4. ja tuolloin olisi mahdollista hypätä kuumailmapallosta kotimaisemissa. Kyytiin pääsee myös turistina eli kaverit ja tutut jos haluaa nähdä maisemia yläilmoista.
Ilmoittautukaa kaikki Johanna Venäläiselle (johanna.venalainen(at)klu.fi tai 044 590 7674) tiistaihin 30.3. mennessä!
Hypyn/pallokyydin hinta on 60e.
Viikonloppuna taivaalle
12.03.2010
Kelien salliessa hyppytoiminta alkaa lauantai- ja sunnunitaiaamuna klo 09.00.
Myös oppilailla on nyt mahdollisuus päästä aloittamaan kausi hyppäämällä. Edellisenä viikonloppuna oli oppilaita teoriaa kertaamassa toistakymmentä. Mikäli et ollut kertaamassa, taivaalle on silti mahdollista päästä kunhan tulet kerholle suorittamaan kokeet ja näytteet voimaan. Alkavana viikonloppuna paikalla on kaksi hyppymestaria.
Kamat kasaan ja taivaalle!
Ensimmäiset hypyt hypätty!
07.03.2010
Viimein sunnuntaina 7.3. KLU:n uutta moottoria päästiin testaamaan ihan hyppykäytössäkin ja kausi 2010 saatiin avattua Kuopiossa rapsakassa -20 asteen pakkassäässä. Jostain kumman syystä (sää?) kovin suurta hyppääjäryntäystä ei kerholla kuitenkaan näkynyt...
Kauden ensimmäisellä pokalla uuden motikan nousukykyä olivat todistamassa Antti, Heidi ja Manu. Jo lentoonlähdössä uudet tehot tuli huomattua kun heikoimmat meinasi lentää koneen takaseinään...:). Ei ollut valittamista IO-550 moottorin nousutehokkuudesta sillä 1500 m:n hyppykorkeuteen kavuttiin 4 minuutissa. Pakkasesta huolimatta myös korkeita pokia haluttiin testata, eivätkä nämä jääneet pekkaa pahemmiksi -3000 m:iin noustiin 10 minuutissa, viimeisellä pokalla jopa 8 minuutissa. Hankala oli koneen kyydissä olleiden kelppareiden pidätellä hymyä ja kehusanoja hypyiltä tullessaan, sen verran huisalta uusi nousujyrkkyys tuntui. Ainakin alku lupailee oikein hyvää tälle kaudelle koneen osalta –toivottavasti näin myös jatkuu! Mielenkiinnolla odotamme helteisten kelien nousuaikoja.
Kuvia kertauksista ja kauden aloituspäivästä löytyy Galleriasta.
Hyppytoimintaa on toistaiseksi vain viikonloppuisin, arkihyppääminen alkaa perinteisesti sitten kesäaikaan siirryttäessä.
Oppilaat kertaamaan lauantaina
04.03.2010
Kauden ensimmäinen oppilaskertaustilaisuus alkaa kerhotalolla lauantaina 6.3. klo 10. Nyt kannattaa jokaisen oppilaan tulla kertaamaan asioita jotta oman hyppykauden aloitus sujuu nätisti ja ongelmitta.
Kertaukseen tulee lukea Oppilaan opas 1 ja muut omaan koulutusvaiheeseen kuuluvat teoriat -näin myös oman luokan koe menee todennäköisemmin läpi. Tilaisuudessa annetaan myös käytännön suoritusnäytteet, joten esim. vv-toimenpiteitä kannattaa harjoitella etukäteen mentaalistikin. Muistathan ottaa hyppypäiväkirjasi mukaan...
...ja olihan KLU:n ja SIL:n jäsenmaksut hoidettu? Hienoa -tervetuloa!
Hyppykausi käynnistyy kelpparikertauksella
22.02.2010
Kausi 2010 starttaa uuden moottorin avustuksella tulevana lauantaina 27.2.2010. Päivä alkaa C- ja D-lupakirjalaisten koulutus- ja turvallisuustilaisuudella kerhotalolla klo 9:00. Kertauksen jälkeen innokkaat pääsevätkin kokeilemaan miltä maistuu kyyti uudella, tehokkaalla moottorilla varustetulla OH-CTQ:lla. Ainakin ensilento lupaili jyrkkää nousujohteista kyytiä!
Muistilista kaikille hyppykauden aloittaville kerholaisille:
- Onko KLU:n jäsenmaksu maksettu?
- Onko SIL:n jäsenmaksu maksettu, tai onko sinulla muutoin voimassaoleva kolmannen osapuolen vastuuvakuutus?
- Onko omat hyppyvarusteesi huollettu, tarkastettu ja vv-pakkausjakso voimassa?
Hoidathan kaikki kuntoon ennen ensimmäistä hyppyäsi -tarkempia ohjeita aiemmissa uutisissa.
Kerholehti Lotmasun toimittamisessa on ollut ongelmia, mutta lehti on tulossa kaikille, ennemmin tai myöhemmin :)
Ultimate jump´n´ski XDZravaganza @ Tahko
15.02.2010
Hyppää ja laskee, laskee ja Hyppää nyt on siihen tsäännsi! Ensimmäinen ja ehkä viimeinen Ultimate jump´n´ski XDZravaganza @ Tahko on käsillä ja tapahtuu 12.-14.3.2010.
- Hyppyhissinä Comp Air 8 (OH-XDZ)
- Buugimaksu 15€ + Ensimmäinen hyppylippu 30€ (Sis. SUI Ry:n jäsenmaksun 20€ vuodeksi)
- Seuraavat hypyt 20€ / 4km
- Matalat linjat putkityhjäksi-periaatteella back to back ehkä eri hintaan ehkä ei.
- Huom! Vain kelpparihyppyjä.
Lisätietoja Hämeen Laskuvarjourheilijat Elina Pitkäaho elluetana(ät)gmail.com
Kauden aloitus, kevään hyppyhinnat ja jäsenmaksu
14.01.2010
Hyppykauden aloitus sekä koulutus- ja turvallisuuskertaus lupakirjahyppäjille 27.2.
Hyppykausi aloitetaan lauantaina 27.2.2010 klo 09.00 alkaen koulutus- ja turvallisuuskertauksella. Osallistuminen ko. tilaisuuteen on vahvasti suositeltavaa. Kertauksen jälkeen on aika kokeilla taas miltä se tuntuikaan... Huom! Loppupään (B-luokan) oppilaat ovat myös tervetulleita paikalle.
Oppilaskauden aloitus ja kertaustilaisuus 6.3. (seuraava oppilaskertaus 22.5.)
Oppilaille järjestetään ensimmäinen oppilaskertaus 6.3. klo 10.00 alkaen, minkä jälkeen on mahdollista päästä taivaalle. Jokaisen oppilaan on tehtävä luokkansa koe ja annettava näytteet ennen hyppäämistä. Hyppymestarit ovat tuolloin varautuneet kouluttamaan, kertaamaan ja ottamaan näytteitä. Kertaukseen osallistuminen on suositeltavaa, jotta jokaiselle ei tarvitse erikseen asioita kerrata kauden alussa. Kaikkien on luettava oppilaan opas 1 sekä kerrata omaan koulutusvaiheeseen kuuluvat teoriat ennen kauden aloitusta.
Hyppyhinnat keväälle 2010
Hinnasto on muuttunut hyppyhintojen osalta ja on voimassa 2010 kevään kelirikkoon asti.
C/D-luokkien hyppyhinnat:
1100 m 12,00 euroa
1500 m 15,00 euroa
2000 m 18,00 euroa
4000 m 24,00 euroa
Oppilaiden hyppyhinnat:
1000 – 2000 m 18,00 euroa
3000 m 21,00 euroa
4000 m 24,00 euroa
FS-koulutushyppy 3000 m 25,00 euroa
FS-koulutushyppy 4000 m 28,00 euroa
Jäsenmaksut vuodelle 2010
Muistathan maksaa sekä KLU:n jäsenmaksun että Suomen Ilmailuliiton jäsenmaksun ennen hyppäämään tuloasi? Kuopiossa jokaisella hyppääjällä tulee olla myös SIL:n maksu hoidettuna. Jos laskua ei ole sinulle vielä kuulunut (postitse/sähköpostitse), ota yhteyttä Suomen Ilmailuliittoon. KLU:n jäsenmaksu on tänä vuonna vanhoille jäsenille 55 euroa mikäli se maksetaan 28.2.2010 mennessä. Maaliskuun alusta alkaen jäsenmaksu on 75 euroa, joten kannattaa hoitaa maksu heti alta pois! Kerhon nettisivuilta löydät tilinumeron, ja maksutiedot tulevat myös pian postissa kolahtavan Lotmasun mukana. Taivaalle pääsee siis vasta sitten kun kummatkin maksut on hoidettu!
Vuoden 2010 kurssiaikataulu
14.01.2010
Kurssiaikataulut vuodelle 2010
19.-21.3.2010 (opiskelijat 350€)
16.-18.4.2010
14.-16.5.2010
11.-13.6.2010
6.-8.8.2010
3.-5.9.2010
Ja eikun taivaalle!
Uusi vuosi, uudet tuulet
08.01.2010
Joulukuussa pidettiin vuosikokous, minkä jälkeen kerhossa puhaltaa pitkästä aikaa uudet tuulet puheenjohtajan nuijan osalta. Uuden hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Manu Pernu ja jäseniksi Heidi Ahonen, Anu Asikainen, Virpi Laukkanen sekä Johanna Venäläinen. Varajäseniksi valittiin Pertti Nurminen ja Julia Poutanen.
Vuosikokouksessa myönnettiin oppilaspytty Marko Kankkuselle, pilottipytty Keijo Itkoselle ja hyppypytty Antti Mähöselle.
Helmikuun lopulla häämöttävä kauden alku sisältää myös muutoksia kaunottaremme OH-CTQ:n osalta. Syksyllä ylimääräisessä yleiskokouksessa päätimme yksimielisesti ostaa USA:sta Air Plains:lta asennussarjan ja IO-550-D moottorin, mikä on Teledyne Continental Motorsin valmistama 6-sylinterinen ruiskumoottori. Moottori on tällä hetkellä jo Kuopiossa asennettava paikoilleen. Uusi voimapesä mahdollistaa hypyt neljän kilometrin korkeudesta, mikä tuo kaivattua aikaa vapaapudotukseen.
Aika aloittaa vapaapudotuslihasten treenaaminen, sillä kausi on lähempänä kuin uskottekaan!
EFKU Säätiedot![]() |
|
|---|---|
Aika |
26 min sitten |
Tuuli |
3.6 m/s (310°) |
Lämpötila |
14 °C / 9 °C |
Ilmanpaine |
1021 hPa |
Kosteus |
71.8% |
Pilvet |
8 / 8 1250 m |
Näkyvyys |
- |
Viimeisimmät uutiset
- 02.09.2010 La ja su hyppytoiminta alkaa klo 10.30
- 23.08.2010 Satasen piikki ensi lauantaina!
- 04.08.2010 Hyppyboogiet Jyväskylässä
Pakkolaukaisukurssit
Tulevien pakkolaukaisukurssien aikataulu ei ole vielä tiedossa. Ensimmäiset kurssit alkavat helmi-huhtikuussa.
Lisätietoja 044 5628160
tai kurssit(at)klu.fi
Kysy mahdollisia peruutuspaikkoja
Voit ostaa myös lahjakortin!
Novakurssit
Elo-syyskuussa järjestetään 1-2 novakurssia osallistujien aikataulun mukaan. Ota yhteyttä 044 5628160 ja kerro aikataulutoiveesi!
Lisätietoja 044 5628160
tai kurssit(at)klu.fi
Kysy mahdollisia peruutuspaikkoja
Voit ostaa myös lahjakortin!
